Jiivee oli edelleen varsin täpinöissään edellisen päivän hyppelyistä, joten oli parempi ensin hieman juoksutella taas ylimääräisiä energioita pois.
Muutama kierros kumpaankin suuntaan ja sitten selkään.
Tunne oli taas aivan yhtä mahtava!
Ensin kävelimme muutaman ympyrän pihassa ja totesin että jarru toimii ja kaasukin löytyi jo pohkeesta!
Käytiin ensin kävelemässä tuttu mökkipolku edestakaisin ja pihaan takaisin tullessamme Salla totesi, että hyvällä suoralla voisimme ihan hyvin kokeilla ravaamista.
Lähdimme taas sitten mökkitielle ja neljä lyhyttä pätkää sitten ravasin. Ääniapujen avustuksella pohkeesta sitten eteenpäin. Hieman tuntui poika hämmentyneelle ensimmäisen ravipätkän alussa, mutta pian hän jo sitten innokkaana mennä puksutti ravia eteenpäin korvat höröllään.Jos viimeksi oli ongelma kuvailla käyntiä niin kuinkas nyt sitten ravi? Vaikean tuntuinen istua oli, keventäen tietty kuljimme, mutta kyllä askeleessa oli aivan selvä heitto ylöspäin. Yksinkertaisesti upea!
Jonkin verran itseäni häiritsi kuitenkin se, että viimeksi oli liian lyhyet jalustimet ja nyt sitten taas hitusen liian pitkät. Ei hyvä tämäkään, todella hankala yrittää keventää liukkailla kengillä, liian pitkillä jalustimilla ja vielä jonkin verran tasapainottoman hevosen kanssa. Äh!
Tuolla selässä kun ei viitsi alkaa enää jalustimia säätämään, joten note to myself: lyhennä jalustinhihnoja yhdellä reiällä tulevia kertoja varten.
Ravipätkien jälkeen kävimme sitten kävelemässä pihatietä, siellä Jiiveetä jokin jännitti - joten eteneminen vaati ehdottomat kolme u-käännöstä. Kolmen ugandan jälkeen päästiin kuitenkin risteykseen ja sieltä sitten takaisin kotipihaan tyytyväisinä. Sain taas olla taiston voittaja!
Kuitenkin kummallekin jäi hyvä mieli pienestä lenkkeilystä :)
Lisäksi Jiivee on aloittanut talviturkkinsa pudottelun, huoh. Onhan se vasta tammikuun loppu - kyllähän se nyt pitää aloittaa! Voivoi...
Lenkkeilyn jälkeen sitten tallissa venyteltiin tuttuun tapaa ja alla teille muutama kuva.
Kiitos ja kumarrus Jiiveen puolesta!
Jiiveilyn jälkeen sitten kirmasin bussille ja matkasin taas Johannalle Hartolan. Lauantaina ehdin sitten vain juoksutella Wiliä. Olen nyt kolmesti käynyt Johannalla ja täytyy sanoa, että joka kerta hevonen näyttää paremmalle, sillä en ole ainut joka hevosen kanssa työtä tekee. Ensinnäkin lihaa alkaa hiljalleen kertyä luiden päälle ja juoksutuksenkin salat Wili on jo jotenkuten oppinut.
Lauantaina oikea kierros tuotti erittäin suurta ongelmaa, kuten yleensäkin. Joten jouduin soittamaan Johannan avuksi kentälle ja pitkän tahtojen taiston jälkeen sitten saatiin se oikea kierros läpi ja päästiin pesulle - sillä saatiin myös hiki pintaan.
Sunnuntaina Wili oli todella tyytyväisen oloinen ja karsina oli erinomainen! Yleensä Wili linkoaa koko karsinan läpi ja pitää omia iltaravejaan karsinassa. Nyt puhtaat purut olivat paikoillaan ja karsinassa muutama siisti kasa. Kunnon liikutus on siis aivan todella vaikuttava tekijä hevosen tallikäytökseen.
Sunnuntaina juoksutin Wilin uudelleen ja oikea kierros oli todella paljon helpompi, minulla oli silti apulainen kentällä. Sillä Wili tarvitsi vielä jonkin verran kannustusta oikeaan kierrokseen.
Lisäksi pääsin tunnille Usvan kanssa - on sekin vain upea hevonen nykyään!
+ juoksutus listalleni pääsivät myös Raili (todella upea nuori fwb) sekä Falbe (todella makea hevonen hänkin!)
Wanilian kanssa en vielä päässyt aloittamaan, mutta varsinainen karvaturri tukkajumala se tyttö on!




Oletko Johannalla ihan palkallisessa työssä? Ja onko tarkoitus että sinä itse koulutat Jiiveen ratsuksi?
VastaaPoistaEn ole palkallisena, käyn puuhailemassa ja auttelemassa silloin tällöin kun koulukiireiltäni ehdin.
PoistaJa ei ole tarkoitus, minulla ei ole taitoja semmoiseen. Tämän ratsastelun tarkoitus lähinnä totuttaa hevonen kulkemaan ratsastajan kanssa + mielenvirkistystä ja vaihtelua hevoselle.
Kevään/kesän aikana Jiivee lähtee kyllä ihan ratsutukseen.
Miten pystyt sitten puuhastelemaan Jiiveen kanssa, jos se lähtee muualle?
PoistaRiippuu hyvin paljolti siitä, minne poika menee.
PoistaEipä siinä muu auta kun lähteä sitten poikaa moikkaamaan sinne, missä se on. :)
Ja periaatteessa, silloin kun Jiivee lähtee ratsutukseen _kärjistetysti_ voisin sanoa että minulla ei ole silloin osaa eikä arpaa hevosen liikutuksesta ym asioista huolehtimiseen, vaan ratsuttaja hoitaa hevosen ja sen muiden asioiden hoitamisen omistajan - eli Sallan kanssa.
Milloin kirjoittelet tänne?
VastaaPoistaOlen parhaillaan miettinyt ja pohtinut että mitä fiksua täytettä tänne voisin kirjoitella, ehdotuksia otetaan vastaan! :)
PoistaNyt en ole Jiiveen luo kerran päässyt muiden menojen takia :/