Ratsureima

Mehän ei tänään myrskytuulesta välitetty!

Päivällä lähdin jälleen, yksin, hurruuttelemaan kohti Sysmää. Joten pärjätään nyt tällä yhdellä, puhelin laatuisella kuvalla.
Olin joskus yhden aikoihin sitten Sysmässä ja ennenkuin hain Jiiveetä edes tarhasta kävin tietokoneineni sisällä, sillä minulle oli tullut sähköpostiin muutama tarjous mahdollisista orilaidun paikoista.
Sovimme sitten Sallan kanssa, että hän huomenna varaa pojalle paikan. Eli ei tarvitse ruunata sen takia, ettei ole kesäpaikkaa - joka tässä jo hieman oli vaarana.

Miehisyys on jälleen pelastettu!

Näiden suunnitelmien jälkeen sitten sovittiin, että minä haen pojan tarhasta ja laitan kuntoon, jonka jälkeen Salla tulisi avustamaan selkäännousussa.
Eihän me loppupeleissä mitään apua tarvittukaan. Siinä Jiivee seistä tönötti korvat töttöröllään penkin vierellä ja odotti. Kaksi selkäännousu harjoitusta tehtiin kuitenkin ja kummallakaan kerralla en Sallan apua sitten tarvinnut, vaikuttaa siltä, että opit menivät perille jo toissapäivänä. Hyvä niin.

Pikkuherra-taituri halusi silti osoittaa minulle taas tempputaitojaan, vaikka istuin jo selässä ja valmiina matkaan. Etenemistämme esti kuitenkin se, että halusin Sallalta varmistella hieman vielä lisää missä kaikkialla nyt saa ratsastaa. Jiivee sitten energisenä poikana hieman peruutteli penkin taaksen ja päätti sitten kokeilla miten se jalka nousee. Siellä minä sitten istuin selässä kun Jiivee meinasi kiivetä penkin päälle itsekin...
"Kato äiti ku mäkin osaan!!" - ja heitti toisen etujalan lavojen päälle ja oli valmiudessa nostamaan toisenkin etusen siihen... Huhhuh... Äkkiä pakkivaihde silmään ja jalka pois lavojen päältä - ennenkuin siinä sitten oltaisiin oltu ihmettelemässä lavojen päällä, että "kuinkas tässä nyt näin kävi?"

Tämän pienen päivän piristyksen jälkeen sitten päätin, että on hyvä aika lähteä liikenteeseen. Tavoitteeni on nyt kehitellä jonkinmoinen lenkki läpi peltojen, metsien ja polkujen, jottei tarvitsisi edestakaisin kulkea tietä pitkin. Samalla saataisiin noista lyhyistä puolentunnin mittaisista lenkeistä mahdollisimman suuri hyöty irti.
Siellä me samoiltiin ja kuljeskeltiin Jiiveen kanssa pitkin metsiä ja mietittiin mistä on fiksuinta kulkea.
Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun selkään noustiin ilman juoksuttamista.

Kaikki meni todella hyvin, ohjaus toimi ja jarrut löytyivät. Tuuli oli ilkeän puuskittainen ja kova ja sen takia myös Jiivee aina välillä hieman säpsyi, muttei kertaakaan pelännyt mitään tai yrittänyt paeta paikalta. Ja vaikka välillä tahtoi vauhti kiihtyä omin luvin, niin pienellä ohjasotteella ja rauhallisilla ääniavuilla ja äänellä Jiivee pysyi haluamassani askellajissa, tässä tapauksessa käynnissä. Onhan se tietty pienelle heposelle järkyttävää kun kaiken maailman roskaa ja silppua lentelee ja kuuluu kaameaa rasahtelua ja kohinaa kaikkialta!

Päätin siitä pienestä säpsyilystä huolimatta tiellä ottaa vähän ravipätkää, sillä kyllähän Jiiveellä myös oli ihan vain energiaa, joten kaikki säpsyminen ei varmastikaan johtunut pelkästä tuulesta. Vauhdin hurmasta ja tuulestakin "intoutuneena" Jiivee sitten tarjosikin minulle kahdella kertaa laukkaa. Sallan ohjeistamana annoin sitten mennä ja kyllä se hienolle tuntui. Meidän ihan ekat laukat! Jiiveen laukka on todella pyörivä ja kevyen tuntuinen. Semmoista liihottelua... :)
Taas kerran sain olla todella tyytyväinen ja iloinen ja ylpeä jajaja.. Vaikka mitä!

Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin.